Siilejä kutsutaan leikkisästi eläviksi fossiileiksi sillä ne ovat säilyneet varsin muuttumattomina jo vuosimiljoonia. Evoluution ei ole tarvinnut puuttua siilien kehitykseen juuri lainkaan johtuen lähinnä lajin ylivertaisuudesta ja juuri siksi siili onkin levinnyt kaikkialle maailmaan koska sillä ei ole luontaisia vihollisia.

Siili on nisäkäs mutta hyvin poikkeuksellinen sellainen: Sen suurinta herkkua on pelon seisauttama veri ja se voi haistaa pulssin. Siileiltä puuttuu myös nisäkkäille ominainen reseptori aivojen hippokampuksesta joka säätelee mm. empatiakykyä ja siksi jo hyvin pienetkin, alle metrin mittaiset siilit, ovat häikäilemättömiä tappajia. Velociraptoreista polveutuva "yön saalistaja" käyttää ravinnokseen lähes mitä tahansa elävää joten tässä suhteessa se ei poikkea muista lihansyöjistä.

Siilit saalistavat laumassa. Tavallisessa siililaumassa on vähintään neljä yksilöä joilla on kaikilla oma tehtävänsä: Tiedustelija, lamauttaja, sekä kaksi (tai useampi) metsästäjää. Tiedustelijasiilit voivat tulla jopa ihmisten pihoille asti tutkimaan ennalta mahdollista saalista. Ne tekeytyvät harmittoman näköisiksi ja ovat muka syövinään ihmisten tarjoamia herkkupaloja, samalla kun sivusilmällä tarkkailevat ympäristöstä mahdollisia väijytykseen etulyöntiaseman antavia maastonmuotoja ja palaavat välittämään tiedon muulle laumalle. Monien mielestä on moraalisesti väärin syöttää siilejä.

Mikäli kohtaat siilin luonnossa, on hyvin todennäköistä että kyseessä on lamauttajasiili, joka on tarkoituksella poikkeuksellisen näkyvällä paikalla saalistustilanteessa. Tässä vaiheessa on vielä mahdollista paeta mutta jos luot katsekontaktin, on liian myöhäistä eikä mitään ole enää tehtävissä. Lamauttajasiilin pääasiallisena tehtävänä on saada pulssisi kiihtymään ja näin ohjata sivuilta hyökkäävät, jo ilmalennossa olevat, metsästäjäsiilit kohti tykyttävää kaulavaltimoasi. Raateluhampaat ovat jo itsessään tarpeeksi terävät kaatamaan saalin kuin saaliin mutta tappavinta on kuitenkin niistä irtoava, salaman nopeudella elimistöön leviävä hermostomyrkky, jota on myös pieniä määriä siilin lukuisissa piikeissä. Nälkiintynyt siili voi alistua syömään metsistä esimerkiksi sieniä tai marjoja mutta yleensä sille kelpaa vain itse marjastajat. Siilin puremaan ei ole keksitty parannusta.

Siilit kommunikoivat häikäilemättömän salakavalasti. Strategiasta vastaava lamauttajasiili antaa eri äänensävyisiä, yleensä hyvin organisoituja, rauhallisia ja joidenkin mielestä jopa suloisia “nih” -komentoja maastoon piiloutuneille metsästäjäsiileille jotka käyvät pahaa aavistamattoman saaliin kimppuun huutamalla lihavoidulla fontilla “NIH!”.
Muista nisäkkäistä poiketen, siilillä ei ole varsinaista paritteluaikaa. Se parittelee estottomasti aina kun siltä tuntuu ja siksi sen levinneisyyttä on mahdotonta säädellä ihmisen toimesta. Myös luodinkestävyys on vaikuttava tekijä.

Siili ei itse rakenna varsinaista pesää suojakseen vaan käyttää dominoivaa asemaansa ruokapyramidissa ja valtaa sellaisen muilta. Siiliyhdyskuntia on tavattu lähes missä vain kuten kettujen, ahmojen sekä karhujen pesärakenteissa. Siilien vaarallisuus ylitti uutiskynnyksen vuonna 1987 kun seitsemäntoista yksilön raivoisa siiliyhdyskunta valtasi Paltamolaisen rivitaloyksiön.

Yhdyskunnan hierarkia on tutkijoille vielä arvoitus. On esitetty teoria jonka mukaan silmien punertava hehku määrittää aseman lauman sisäisessä valtajaossa, tosin teorialle ei juurikaan ole tieteellistä näyttöä. Vielä ei myöskään tiedetä että miksi lauman johtaja, yleensä uros, on väriltään sinertävä ja liikkuu ajoittain kuin "palloksi käpertyneenä" pyörimällä eteenpäin, samalla hajottaen paikkoja kuin videopelissä konsanaan. Pyörivät johtajasiilit voivat maastonmuodoista riippuen sinkoutua jopa kymmenien metrien korkeuteen.

Pitkään myös luultiin siilien olevan laktoosi-intolerantteja mutta vuonna 1953 Väli-Amerikan viidakoista löydetty siiliyhdyskunnan kasvattama villi poikalapsi paljasti myöhemmin elämänkerrassaan, “Nih nih: Piikikästä menoa pasaatituulessa”, että siilit eivät vain yksinkertaisesti pidä maidon mausta.

Vaikka siili dominoi elinympäristöään häikäilemättä, on sillä silti myös heikkoutensa: Siilillä on alavatsassa poistoventtiilin omainen pieni uloke joka avautuu hetkellisesti tasaisin väliajoin, jolloin siili päästää kehostaan ulos sieluun kertynyttä patoutunutta aggressiota. Prosessista lähtevää ääntä kutsutaan "tuhinaksi", joka on siilille välttämätöntä ettei se räjähdä.

Muinaisissa mytologioissa siiliä pidettiin tietynlaisena pahuuden symbolina ja se kuvattiin useissa kansantaruissa lähes poikkeuksetta kylmäveriseksi pedoksi joka ryösti nukkuvat lapset kehdoistaan ja tuhosi sadot. Yltiöaggressiivinen ja uhmakas siili on vielä nykypäivänäkin pelon ja vihamielisyyden synonyymi, joka aiheuttaa pelkällä nimellään ihmisissä negatiivisesti tunneälyyn vaikuttavia assosiaatioita samalla tavalla kuten merirosvolippu, hakaristi tai Tommi Läntinen. Tästä syystä uusnatsit käyttävät niin kutsuttua “siilitukkaa”.

Historian tunnetuimpia siilejä ovat Sonic The Hedgehog ja Kiroileva siili.