Lepakkomies alkaa

Sukupuolirooleja voimakkaasti rikkova ja kaksimielisiä alaviitteittä tursuava “Lepakkomies alkaa”, ottaa voimakkaasti kantaa seksuaalisten vähemmistöjen asemaan nyky-yhteiskunnassa. Ihonmyötäiseen tiukkaan nahkapukuun pukeutuva Lepakkomies on seksuaalinen paradoksi jo pelkällä kaksiosaisella nimellään ja tietyissä piireissä onkin kritisoitu elokuvan heittävän viittauksia vyötärön alle liiankin tiheään. Lepakkomies ei kuitenkaan näille syytöksille viittansa heilauta, vaan syöksyy rannevaijeria pitkin näiden väitteiden yläpuolelle ylpeänä vähemmistön edustajana.

“Lepakkomies alkaa” kertoo yöllistä sulkeutunutta kaksoiselämää viettävän multimiljonäärin tarinan jota lapsuudessa omin silmin todistetun vanhempien teloitustyylisen murhan traumat, ja myöhemmällä iällä kehittynyt patoutunut latex-fetissi kuljettaa pimeältä kujalta toiselle. Elokuva saikin myöhemmin paljon kiitosta juuri realistisesta, tosielämän arkeen pohjautuvasta inhimillisestä tarinankerronnastaan.

Lepakkomiehen nahka-asun ennestään kireä haarapala kiristyy äärimmilleen kun Gotham Cityn kaupungintalon katolle ilmestyy mystinen hiekka-astia, josta tarkemmassa tarkastelussa erottuu Kissanaisen viisikymppisen, ikäisekseen varsin hyvin säilyneen ja yllättävän aerobisen äidin, Puumanaisen pissaama logo. Itseään nuorempia miehiä metsästävä viettelijätär laittaa etuliitteet todelliseen testiin kun vanhat viholliset, Lepakko-, Jää-, Pingiivi- ja Erimerimies joutuvat yhdistämään voimansa.

Elokuvan jatko-osa, “Lepakkomies alkaa lopetella” ilmestyy ensi vuonna.

 

em-Mentalist

Näkyjä tulevaisuudesta saava, transsitiloihin vaipumisien vuoksi vakituisesta palveluksesta erotettu ylikomisario Stark Duftstoff ei malta pitää nokkaansa erossa “keissistä” ja palaa kielloista huolimatta tutkimaan Sveitsiläisellä juustotehtaalla vellovaa murhamysteeriä.

Paikallisella poliisilla ei ole hajuakaan mistä aloittaa, kun taas erikoisen kykynsä vuoksi työyhteisön pilkan kohteeksi joutunut ylikomisario Stark Duftstoff haistaa tilanteen jo kaukaa. Ylikomisariolla on aina ollut nenää vastaaville tilanteille ja apuna toimii myös välähdykset tulevaisuudesta, jotka vain voimistuvat kun sieraimiin leijuu vahva  pastöroidun maidon ja happamuudensäätöaineen tuoksu juustotehtaan homettamon puolelta.

Tehtaan taukotuvan lattialta löytynyt verinen juustohöylä vahvistavaa ylikomisarion epäilykset. Myös välähdykset tulevasta antavat olettaa että kalmalta löyhkäävä ruumis on nerokkaasti piilotettu juustotehtaan lemuavien aromien sekaan, mutta miten epäilyttävän paljon deodoranttia käyttävä varastomies liittyy asiaan?

1. tuotantokauden päätösjakso: “Haista itse, Herra ylikomisario!”.



Risto räppääjä & liukas Lennart

Suoraan synnytyksestä sairaalan kaakelilattialle tipahtanut Risto kehittää jo nuorella iällä vakavan mielialahäiriön ja alkaa sen seurauksena räppäämään. Täysin lahjaton nuorimies kuvittelee olevansa muusikko, mutta onnistuu kuin ihmeen kaupalla lyömään itsensä läpi seurakunnan nuortenillassa kappaleella “Anna sen soida, Jeesus herrani”. Vain pari itseään toistavaa puolitempoista tahtia myöhemmin Risto huomaa olevansa keskellä suursuosiota, kun kotikylän kaikki eli molemmat alaikäiset uskovaiset vannovat hänen nimeen.

Tavallista rasittavampi suomenruotsalainen vaseliinitehtailijan poika, liukas Lennart, kuulee huolestuttavia uutisia kun isän konkurssikypsän pursiseuran kevätriehan pääesiintyjä yllättäen peruu esiintymisensä, ja tilalle tarvitaan nopeasti poliittisesti korrekti lähiössä onnellisen lapsuuden viettänyt kertakäyttöinen tusina-artisti, jonka musiikki ja sanoitukset ei loukkaa ketään eikä ota kantaa mihinkään. Lienee itsestään selvää kuka saa puhelun.

Risto räppääjä joutuu kuitenkin hankalaan välikäteen, koska on jo ehtinyt lupautua Kristillisdemokraattien puoluepäiville lämppäriksi samaan aikaan! Talousvaikeuksissa oleva pursiseura tarvitsee kuitenkin apua kipeästi. Miten käy Riston? Kuinka hän pystyy esiintymään kahdessa paikassa yhtäaikaisesti, kun pitäisi vielä ehtiä takaisin samaan Idols-jonoon seisomaan missä puhelin alun perin pirahti?

Elokuvan jatko-osa, “Risto räppääjä & veropetoksesta linnatuomiota istuva itsetuhoinen Lennart” ilmestyy ensi vuonna.