Ryhdy sinäkin aikuisopiskelijan kummiksi. Jo eurolla päivässä voit vaikuttaa.

Arto on liki 40-vuotias, hieman keskivartalolta lihonut aikuisopiskelija, joka elää pienessä afrikkalaisessa kylässä nimeltä Oulun Tuira. Arton haaveena on päästä joskus takaisin kouluun mutta kyläyhteisöä piinaa vuosikymmeniä jatkuneet konfliktit. Aluetta hallitsevat ääriliikkeen kapinalliset sissijärjestöt, Kela ja TE-toimisto, pitävät huolen etteivät tavalliset siviilit saa mahdollisuutta inhimilliseen elämään. Nämä terrorijärjestöt kidnappaavat pieniä aikuisopiskelijoita päivittäin ja yhteisöt jossa Arton kaltaiset elävät, ovat jatkuvan pelon vallassa.

Lahjoituksellasi turvataan Arton ja muiden yhteisön aikuisopiskelijoiden koulutiet. Moni kylän aikuisopiskelijoista onkin kadonnut mystisesti juuri koulumatkan metsäisellä, tiheäkasvuisella osuudella, josta kylän vanhimmat käyttävät nimeä "opintotukiselvitysten viidakko". Liian harva palaa kertomaan tarinansa.

Olot ovat puutteelliset myös yhteisön sisällä. Taloyhtiön kaivosta ei riitä puhdasta vettä juotavaksi, saati keittämään edes sitä pientä makaroni- tai nuudeliannosta jonka Arto syö päivittäin. Ruokavalio koostuukin pääasiassa kynsistä ja tiskivaahdosta. Myöskin hygienia on kylässä ongelma. Lahjoituksellasi kaivoon laitetaan pesukoneliitäntä. Huomisen teknologian avulla Artolla ei olisi tänäänkään jalassaan eilisen sukat.

Kummiksi ryhdyttyäsi pääset kirjeenvaihtoon aikuisopiskelijan kanssa. Euro päivässä tuntuu pieneltä summalta sen rinnalla kun aikuisopiskelija kertoo sinulle isoista unelmistaan:

"...ja se taloyhtiön varakkain tuli taas rapussa vastaan ja erotin kauppakassin muovin läpi sellaisen kaikista kalleimman, puolitoista litraisen Felix pullon. Menen usein nukkumaan S-marketin tarjouslehden kanssa ja haikeana unelmoin, että joku päivä vielä..."

Betoninen kerrosparakki jossa Arto elää on entinen lähetyssaarnaajien malariaparantola. Lämpö- ja äänieristeenä tässä purkutuomiota odottavassa rauniossa on käytetty sodanajalta yli jäänyttä kommunismia. Taloyhtiössä Arton naapurina elää pääasiassa työttömiä ja mielisairaita koska makuuhuoneen väliseinän läpi kuuluu Rap-musiikki. Lahjoituksellasi meluavat asunnot täytetään uretaanilla.

Ryhdy siis kuukausilahjoittajaksi ja kummina olet osa kohti muutosta parempaan. Muista että jo eurolla päivässä teet pienen aikuisopiskelijan elämästä lähes siedettävän keskinkertaista. Voit myös osallistua toimintaan ilman kuukausilahjoitusta ja täyttää nettisivuillamme täysin maksuttoman adoptiolomakkeen.