Metropoliksen kaupungin yllä liitää tuttu hahmo. Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Clark Kent, Teräsmies, suuri supersankarimme. Luodinkestävä runko, rinnassa iso "S" niin kuin sankari, otsalla limainen hiuskoukero, joka ei suostu hulmuamaan tuulessa toisin kuin jylhääkin jylhempi viittansa. Tuulen piiskatessa kasvoja ajatuksiin eksyy koti ja lapsuus, Krypton planeetta, jonka tuho olisi vältetty mikäli hänen tiedemies isäänsä olisivat valtion päättäjät vain uskoneet. Eivät uskoneet ja toivon sanomasta tulikin varoitus, mutta liian myöhään. Teräsmies tuijotti eteen ojennettua nyrkkiään ja vannoi itselleen ja isälleen, että sama ei saa toistua enää koskaan. Ei Krypton planeetalla, ei maapallolla. Vaikeina aikoina, poikkeustilassa, sankareita tarvitaan. Hän kaarsi päättäväisen dramaattisesti pilven taakse.

Röntgenkatseensa turvin hän tähyili alla siintävää rauhallista, aamuöistä kaupunkiaan. Nämä kadut, kaupat, sairaalat ja virastot, kaikki olivat tuttuja, jopa ihmiset ja osoitteet. Liian monta kertaa oli pitänyt sankaritekoja täällä tehdä ja ilman Teräsmiehen uupumatonta uurastusta, olisi monet täällä jääneet paitsi siitä, mitä todellinen sankaruus on. Lapsesta saakka näihin hetkiin on kasvettu. Kutsumusammatti tai muu ylevä nimitys ei riitä, sankari isolla ässällä.

Katujen partionnin rikkoo ääni, joka kutittelee superherkkiä korvia:
- Apua, eikö kukaan kuule!
Kyllä kuulee ja on jo matkalla. Teräsmiehen nyrkki ja runko syöksyy alaviistoon kohti maata. Avunhuuto voimistuu:
- Tulipalo! Apua, auttakaa!

Teräsmies keskittää kaikki seitsemän aistiansa kohti huutoa ja paikantaa kohteen helposti. Hän saapuu paikalle voimakkaan aggressiivisessa syöksyssä, mutta laskeutuu viime metrit kuin höyhen. Punaisten tossujen koskettaessa maata, näky on tuttu: Palava rakennus ja yläkerran parvella romantisoidusti neito pulassa liekkien vyöryessä ikkunan karmeista ulos. Nyt ei ole aikaa epäröidä, tilanne vaatii sankaritekoja!

- Oi, Teräsmies, luojan kiitos, pelastathan minut!
- Tottakai, huoli pois nuori neitonen.
- Oi, Teräsmies. Kiirehdi!
- Voi toki, neiti, mutta ensin minun pitää kysyä että paljo maksat?
- Anteeksi kuinka?
- Niin että paljo maksat? En kai minä nyt ilmaiseksi tule sinua sieltä hakemaan.
- Mi-mitä tämä nyt on? Sinähän olet ammatiltasi sankari. Pelasta minut!
- Olen toki sankari, mutta nykyään sankaruus määritellään niin, että siitä otetaan jonkinlainen korvaus.
- Mitä ihmettä te nyt selitätte?
- No siis, sairaanhoitajat ja kassatyöntekijät ovat nykyään myös sankareita. Heillä on sama titteli kuin meillä viittamiehillä. Ei yksikään niistä tee sekuntiakaan yhtään mitään ellei palkka juokse. Niin että onko sulla rahaa?
- Mitä helvettiä? Ei kai minulla tässä ole sinulle mitään rahoja antaa!
- No soita sitten joku muu aito, oikea sankari paikalle. Tuonne on kertynyt reporttereita, menen jututtamaan.
- Mitä? Apua!

Teräsmies pyyhkäisee nokista viittaansa ja astelee kyllästyneenä toimittajien sanelukoneita kohti. Yksi heistä kohottaa kynäänsä ja pyytää kommenttia tilanteesta.

- Onhan nämä vaikeita juttuja, mutta meidän sankarien palkat on tosiaan niin huonot nykyään, että väkisinkin tulee tällaisia. Sen jälkeen kun sankarin ja sankaruuden määritelmä muutettiin epäitsekkäistä teoista ja uhkarohkeudesta suoraan hoito- ja kaupan alan työehtosopimuksen piiriin, ei meillä viitassa ja trikoissa kulkevilla ole oikein muuta mahdollisuutta jos haluaa pärjätä. Eihän minulla ole edes toisen asteen koulutusta, niin joudun sivutoimisena tekemään samaa kuin sinäkin eli toimittajan hommia.

Teräsmies nostaa jälleen nyrkkinsä ja katoaa taivaisiin. Tuo mystinen mies, supersankarigenren edelläkävijä, jatkaa matkaansa kohti uusia sankaritarinoita. Kenties jossain on pian taas neito pulassa, kenties Lex Luthor ja kenraali Zod liittoutuvat. Ennen tulevia sankaritekoja ehtii kuitenkin helposti syöksyä muiden supersankarien joukkoon Helsinkiin, missä Darude pomputtaa hoitoalan työntekijöitä sairaalan pihalla. Nuo väsymättömät, tuntipalkkaiset supersankarit, joille ei sankaruuden esteeksi kryptoniittia tunnu löytyvän (paitsi maksamattomat ylityökorvaukset).

Up and away!