Suomen tulevat hävittäjähankinnat ovat herättäneet jälleen kiivasta keskustelua. Monien mielestä uuden kaluston hankinta on valtiolle tarpeeton menoerä, mutta Suomen on kyettävä vastaamaan kansainväliseen kehitykseen eikä pienen maan sovi jäädä siipi maassa tuleen makaamaan. Olipa asiasta mitä mieltä tahansa, fakta on se, että nykyinen McDonnell Douglas F/A-18 Hornet on tekniikaltaan ja suorituskyvyltään riittämätön Suomen kokoiselle alueelle eikä hävittäjien kunto, ja ennen kaikkea määrä, ole riittävä. Puolustusministeriön HX-hävittäjähanke haluaisi Suomeen miljardien hintalapulla uusia Lockheed Martinin F-35 monitoimihävittäjiä, mutta kysymys kuuluukin, ovatko uudet hävittäjät riittävän hyviä?

Yhdysvaltojen kehittämä F-35 häivehävittäjä hahmoteltiin kiireellä suunnittelupöydälle vuonna 2004. Vanhempi malli, F-18, oli täysin kykenemätön pysäyttämään kansallista häpeää, Super Bowl XXXVIII:ssä tapahtunutta Janet Jacksonin nännin vilautusta. Pitkälle kehitystyössä ehtinyt Lockheed Martin -yhtiö joutui vuonna 2015 puolustusministeriön ankaran kritiikin kohteeksi, kun norsulla ratsastavaa Katy Perryä ei saatu häädettyä pois jalkapallostadionilta. Ilmavoimien korkeimman johdon painostuksesta projektille annettiin tuntuva lisärahoitus valtion toimesta, mikä takasi ennätysnopean kehitystyön kohti uutta tekniikkaa. Pian Yhdysvalloilla oli käsissään maailman tehokkain hävittäjä, jonka avulla urheilutapahtumien ylilennot sujuivat suorastaan murskaavalla tehokkuudella. Nykyään F-35 on käytössä kaikissa Amerikan urheilupääsarjoissa.

F-35 hävittäjät ovat todistaneet tehokkuutensa isoimmissa urheilutapahtumissa, kuin mitä Suomi pystyisi järjestämään ja tästä syystä ne olisivat varma valinta ilmavalvontaan rajojemme sisäpuolella. Haittapuolena on toki kallis hinta ja lyhyt toimintakantama. Suomen ilmavoimilta löytyy ainostaan yksi ilmatankkauksiin kykenevä lentoalus, ET-1, joka tällä hetkellä kuljettaa pääasiassa perunoita Lappiin, eikä se ole missään nimessä riittävä tankkaamaan kaikkia urheilu- ja yleisötapahtumissa ylilentoja suorittavia Hornetteja. Esso Tiger-1 ilmatankkausaluksen lisäksi ilmavoimat haluavat budjetoida enemmän kylmäasemia syrjäseuduille.

Aseistukseltaan uusi Lockheed Martin hävittäjä on täysin ylivertainen verrattuna edeltäjäänsä, mikä on Suomen kannalta harmi. Moderni, uusi ja tehokkaampi aseistus menee hintansa puolesta hukkaan, sillä hyvin usein urheilu- ja yleisötapahtumissa pelkkä uhkaava ylilento riittää hätistämään keskiympyrässä pönöttävän, ottelun alkua viivästyttävän vähemmistön edustajan tai sairaanhoitajan hippulat vinkuen matkoihinsa. Lähestymislento ääntä nopeammin jänskänväristä savusumua tuprutellen toimii rauhoittavana kontrastina ennen pelotteena toimivaa, yllättävää ja repivää ääntä, joka saa paatuneimmankin humanistin kääntymään kommunistiksi. Venäjällä, jääkiekon pääsarja KHL:ssä, jokaisella joukkueella täytyy olla oma häivehävittäjä ottelun viivästyttäjien varalta. Jari Kurri on pyytänyt Suomen puolustusvoimilta virka-apua Jokereille.

Suomessa ei ole vielä ollut yhtäkään urheilutapahtumaa, jossa keskiympyrään olisi avattu tuli, mutta kesällä 2016 vuotaneista "Jussi Niinistön fakseista" käy ilmi, että Hyrynsalmella järjestettäviin suopotkupallon mm-kisoihin on tehty weapons hot -ylilento, jossa on jätetty lentäjän oman harkinnan varaan, pudottaako 10 dekalitraa napalmia suolla rämpivien humalaisten niskaan, jotka eivät vain tajua pysyä kotona. Alueen kioskeista lähtevä muikun haju heikensi vanhan F-18 hävittäjän siipien nostetta ja isku peruttiin viime hetkellä. Kotkan Meripäiviä ei ole saatu hajaannutettua tähän päivään mennessä vielä kertaakaan.

Suomessa on viime vuosina otettu askeleita oikeaan suuntaan tapahtumien aikataulusta kiinnipitämisessä, mutta paljon olisi vielä opittavaa kehittyneimmiltä valtioilta. Esimerkiksi Amerikassa NHL-joukkue Columbus Blue Jackets on puuttunut raskaalla kädellä ottelun viivästyksiin. Organisaation logossa näkyvä sisällissodan aikainen tykki löytyy jäähallin päädystä ja jokaisen maalin jälkeen sillä ammutaan ilmaan varoituslaukaus, että riittää se tuulettaminen ja jatkuu.

Kärkkäimmät kriitikot ovat perustelleet Suomen hävittäjähankintoja jollain tavalla sotimiseen liittyen. Väittämällä ei ole kuitenkaan minkäänlaisia järkeviä, edes tilastollisia, perusteluja. Edellisestä suomalaisesta ilmataistelusta on kulunut liki kahdeksankymmentä vuotta ja silloinkin kohteena oli neuvostoliittolainen kuumailmapallo, joka pudotettiin lopulta alas teroitetulla aurauskepillä. Muun muassa VR:n aikatauluja ja Kiasman rakentamista viivästyneessä gradussaan tutkinut Muhoksen yliopiston vatulointitieteen tohtori O. Vähä-Tämmönen toteaakin faktoihin nojaten:

- Kun urheilutapahtuman keskiympyrästä häädetään milloin mikäkin sinitukka uikuttamasta, säästämme hyvin vähäpäitöiseltä tuntuvia minuutteja. Kun nämä minuutit kerrotaan katsojien määrällä saadaan tulokseksi jopa miljoonia minuutteja. Kun ne minuutit taas muunnetaan työtunneiksi, puhutaan jo hukatuista miljardeista euroina ja juuri näillä säästetyillä miljardeilla voisimme myös uudet hävittäjät hankkia. Jääkiekko-ottelun alkaminen aikatauluun merkityssä ajassa on kaikkien etu!

Suomella ei siis yksinkertaisesti ole varaa jättää ostamatta uuden karheita hävittäjiä, jotka tehokkuudellaan maksavat itsensä takaisin kuin itsestään. Suomessa bensakin on niin halpaa, että käyttökustannuksiin ei jää muuta kuin lentäjien taukotiloihin realistisien sotaelokuvien hankkiminen tosipaikkaa simuloimaan. Puolustusministeri Antti Kaikkonen ehdottaa puolustusbudjettiin valtakunnallisesti Rambo kakkosta.

Erittäin epätodennäköisen sotatilan syttyessä Suomi pystyisi säilyttämään omat raja-alueet ilman Karjalan kokoisia menetyksiä ja juuri hävittäjien puute koitui maamme kohtaloksi edellisellä kerralla. F-35 hävittäjien nopeus ja ketteryys taistelutilanteissa auttaisi Suomea tekemään linjan puhkovia pistoiskuja Moskovaan, minne antautumisilmoitus tulee toimittaa viipymättä.

Urheilutapahtumiin ovat kaikki ihmiset erittäin lämpimästi tervetulleita ikään, sukupuoleen, etnisyyteen tai seksuaalisuuteen katsomatta (poislukien forssalaiset), mutta siinä vaiheessa kun keskiympyrästä löytyy muita kuin pelaajia tai tuomareita, jää kulttuuri- ja urheiluministerin valitettavaksi tehtäväksi tilata puolustusvoimilta virka-apuna häätävä ylilento. Lockheed Martinin F-35 olisi siis hankintana Suomelle täydellinen. Myöskään Natoon liittymistä ei tulisi suoraan hylätä. Naton jäsenvaltiolta edellytetään tähtäimen piirtämistä urheilun pääsarjojen keskiympyröihin, jotta paikalle hälytetty, Northrop Grummanin valmistama Fak-U69 pommikone, pääsee hoitamaan tehtävänsä.

Hävittäjähankintojen ratkaisua odotellessa eduskunta on joutunut tekemään pikaisia lakiuudistuksia urheilutapahtumiin. Suomessa seremoniallisten kiekkojen, pallojen ja muiden pelivälineiden myynti on toistaiseksi kielletty kokonaan, kunnes uhkaavaksi paisuvaan tilanteeseen saadaan ratkaisu. Urheiluministeriä on syytetty epäselvästä tiedottamisesta, jonka seurauksena yhteensä seitsemän maamme-laulun laulajaa odottaa ruoskintarangaistuksen täytäntöönpanoa. Ministeriön tiedotteessa puututaan ennakkotapauksiin virkamiehille sopivalla tahdikkuudella:

Vittu. Hoilatkaa omalla ajalla!