Yhdeksänkymmentäluku ja kipakka pakkanen. Olalla Koho-merkkinen maila ja siihen pujotettuna Bauer-merkkinen luistinpari. Äidin keittämä kaakao hölskyy vielä mahassa ja maistuu suupielissä, kun malttamaton juniori taapertaa lumista oikopolkua kohti paikallisen luistinkentän oranssina hehkuvia, lumoavia valoja. Nopeasti hokkarit jalkaan, hitot pakkasrajoista ja kotiintuloajoista, nyt pelataan! Jää narskuu ja laidat paukkuvat kylmässä talvi-illassa, kun lempipuolueidensa pipoihin ja paitoihin sonnustautuneet pikkupojat matkivat Yleisradion "Politiikan viikkokatsaus" -ohjelmassa näkemiään taianomaisia kikkoja ja tyylikkäitä maaleja.

Yhdeksänkymmentäluvun alussa taitavia poliitikkoja ei päässyt näkemään läheskään yhtä kattavasti kuin nykyajan stream-palveluissa. Kokonaisten otteluiden näkemisestä ei edes puhuttu ja nuorten poikien kohtalona oli tyytyminen vain silloin tällöin nahtäviin, lyhyisiin klippeihin uutisissa tai satunnaisissa erikoisohjelmissa. Ehkä juuri siitä syystä yhdeksänkymmentäluvun poliitikot nousivat myyttiseen sankarimaineeseen pienten poikien keskuudessa.

Suosikkipuolue saattoi valikoitua mitä kummallisimmalla tavalla. Äidin ostama penaali, jonka päädyssä komeili Paavo Väyrysen kuva, tai tupsupipo, jonka otsaa koristi SDP:n logo, saattoi laittaa alulle elinikäisen pakkomielteen, joka muokkasi maailmankuvaa aina näihiin päiviin saakka. Juniorijoukkueessa pelanneille pelipaidan selässä oleva numero, jota ei yleensä saanut valita itse, kertoi suoraan lempipoliitikon ja sitä kautta myös puolueen. Esimerkiksi pelinumero kahdeksan vastasi Raimo Ilaskiven äänestysnumeroa vuoden 1994 presidentinvaaleissa ja sai nuoren numeron käyttäjän kritisoimaan kaukalossa ja muillakin poliittisilla kentillä lamaan johtanutta kasinotaloutta ja sijoitusliikkeiden tappioita.

Nuorison selkeä suosikki yhdeksänkymmentäluvun kaukaloissa oli Paavo Väyrynen. Paavon tekemä työ politiikan huipulle päästäkseen toimii tänäkin päivänä esimerkkinä niille lukemattomille pikkupojille, jotka unelmoivat pääsystä politiikan kovimmille kentille. Ranskan vallankumouksen aloittanut Paavo todisti aikanaan, että myös suomalaisista kaukaloista on mahdollista runnoa ties mitkä YYA-sopimukset päätyyn ja maaliin saakka. Paavo on ensimmäinen ja ainoa Hall of Fameen valittu suomalainen puolueensa kapteeni, jonka ura jatkuu tinkimättömällä tyylillä edelleen. Ranskan vallankumous on edelleen kesken.

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen elettiin murrosvaihetta. Kanadalaisten ja amerikkalaisten poliitikkojen sekaan alkoi ilmestyä rautaesiripun takaa pahamaineisia venäläispoliitikkoja, joiden mailankäsittelytaito ja näkemys pelistä muuttivat kaiken. Toki venäläisiä poliitikkoja vieroksuttiin aluksi, mutta hyvin pian kävi selväksi, että nämä punanuttuiset taikurit olivat tulleet jäädäkseen niin kaukalossa viilettävien pikkupoikien kuin koko maailman sydämiin. Voi sitä riemua, kun Kymppikiskalta ostetusta Upper Deck -korttipaketista ilmestyi erittäin vasenta laitaa pelanneiden, Jeltsinin tai Gorbatsovin Franchise-sarjan kultakortti kaikkine tilastoineen.

Parhaimmillaan poliittiset esikuvat ylettivät lonkeronsa myös kaukaloiden ulkopuolelle. Yhteiskunnan pohjasakalla oli edessään kovat ajat, kun Gotham Cityn öiselle taivaalle ilmestyi valtionvarainministeri Iiro Viinasen heijastama kokoomuksen logo. Lelukauppojen hyllyt humisivat tyhjyyttään, kun pikkupojat veivät käsistä suositut action-figuurihahmot. G.I. Sorsa: Rise of the SDP sekä samaan suuntaan kumartavat He-Manu tuotesarjan leluhahmot kilpailivat suosiosta valtion liikuntaneuvos Teenage Mutant Ninja Holkerin kanssa.

Yhdeksänkymmentäluku oli esikuvia etsiville, nuorille pojille todellista kulta-aikaa, mutta valitettavasti aikakausi ei tarjonnut tytöille yhtään mitään. Politiikka oli siihen aikaan hyvin "miehistä" puuhaa, jossa verisiä paitoja repesi ja hampaita tippui. Vuosikymmenten varrella pelisääntöjä on toki siistitty ja sikamaisimmat koukkaamiset ja huitomiset on saatu kitkettyä lajista pois ja ehkä juuri siitä syystä myös nuorilla tytöillä on nyt politiikassa vaihtoehtoja esikuviksi.

Suomen pääministerinä on tällä hetkellä raittiuslupauksen tehnyt nunna  ja ovathan myöskin kristillisdemokraatit väsymättömällä työllään todistaneet, että tytöt pystyvät sanomaan ja tekemään ihan mitä tahansa, jos vain ovat palkanneet tarpeeksi hyvän asianajajan. Vihdoinkin myös 6-12 vuotiaat tytöt voivat ratsastunnilla tai prinsessa-teemaisilla syntymäpäivillä realistisesti haaveilla talouskomission perustamisesta tai pohtia lamaan johtaneen taantuman yhteiskunnallisia vaikutuksia eri yhteiskuntaluokissa, mikä on tähän saakka ollut ainoastaan poikien etuoikeus.