Harva tietää, että homous ja homovastaisuus saapuivat  Suomeen yhtäaikaa. Wrightin veljesten lennettyä Atlantin yli Suomen vierailulle 1910-luvulla, tuskin olivat renkaat ehtineet maata koskea, kun lentokoneen välirunkoon piiloutuneet homot pääsivät estoitta lisääntymään rannikkokaupunkeihin ja siitä monien harmiksi vielä sisämaahan. Tarinan mukaan toisen lentäjäveljeksistä kerrotaankin huutaneen karkuun pötkivien salamatkustajien suuntaan tulisesti manaten ja Suomen historiaan jäi ensimmäinen merkintä siitä, kun pilottitakkinen mies karjui vähemmistöille.

Aikaisemmin, vuonna 1672, tiedemies Isaac Newton huomasi laboratoriossa tekemissään kokeissa, että prisman läpi suodatettu valo heijastaa seinään tosi homot sateenkaarilipun värit ja näin saatiin tunnus myös spektrin toiselle ääripäälle.

Pitkin pitäjiä karanneet homppelit piti tietysti saada kiinni. Pelkkä ajatus alastomista, hikisistä miehistä lähekkäin ähisemässä sai oksennuksen nousemaan nieluun, joten pilottitakkinsa riisuneet, alastomat, hikiset, lähekkäin ähisevät miehet päättivät lukuisissa saunailloissa tehdä asialle jotain. Päätettiin, että paras tapa taistella homouden hirveyksiä vastaan oli jäädä pois töistä ja juopotella sahtia. Pilottitakkikulttuuri sai nykyisen muotonsa jo hyvin varhain.  

Sataprosenttisesta polyesteristä tehty pilottitakki ja sateenkaarilippu maatuvat yhtä nopeasti kuin niiden taustoilta löytyvät aatteet: eivät koskaan. Takki voi periytyä työttömältä isältä työttömälle pojalle tai kirjava lippu siirtyä jälkikasvun kouraan, mutta sama ikiaikainen köydenveto jatkuu maailman tappiin. Toisen osapuolen päästessä niskan päälle, toinen osapuoli koventaa panoksia laittamalla kaupungin liikennejärjestelyt uusiksi ja kaduilla marssiessa omaa mielipidettä satelee kuin (poly)esterin perseestä. Tällainen päämäärätön huutelu nakertaa tietenkin vastapuolen ylpeyttä, mutta kokeakseen ylpeyttä on täytynyt saavuttaa jotain. Ylpeys ei ole ihmisen sisäänrakennettu ominaisuus kuten seksuaalisuus, sydämen lyönnit tai Mamban musiikin inhoaminen, vaan se ansaitaan saavutuksista.

Jarno (nimi muutettu) eli Kimmo on nykyään nelikymppinen levyseppähitsaaja-rekkakuski-mekaanikko-äijä, joka kuitenkin vietti nuoruutensa ostelemalla hanuritunteja öisen bussiaseman limaisilta pirinisteiltä. Saman sukupuolen palvelut olivat vastustamattomia vuosikaudet, mutta lopulta meno ainakin hieman laimeni euroviisujen karsintoja seuraten. (Ultra)Violetin huulipunan käyttö väheni ja pian homoudesta oli jäljellä Salatut Elämät TV-sarjaa lukuunottamatta enää vain pieniä rippeitä. Kimmo lopetti marjanpoiminnankin ja hänestä tuli mies. Ylpeä hetero, perkele, ja tätä hän toistaa tänäkin päivänä sosiaalisessa mediassa.

Kimmolle (nimi muutettu) eli Jarnolle heterous on siis saavutus, joka toi mukanaan ylpeyden, toisin kuin monille muille, joille heterous on sisäänrakennettu ominaisuus, johon ei liity minkäänlaista ylpeyttä tai erityisiä toimenpiteitä. Ja olipa seksuaalisuus millä tehdasasetuksella tahansa, kannattaa muistaa, että aina kun joku julistaa olevansa ylpeä hetero, taustalla on kipeitä muistoja bussiaseman vessan ryskyvistä looseista ja hän on joutunut taistelemaan tiensä ulos homouden likaisesta kurimuksesta saavuttaakseen nykyisen seksuaalisen statuksensa ylpeänä heterona.

Ensi viikolla jatkamme tällä samalla ohjelmapaikalla vähemmän räjähdysherkällä aiheella, jossa ei ole yhtä suurta riskiä tulla väärinymmärretyksi jaloista periaatteista huolimatta, kun opettelemme pienten lasten kanssa parhaan uskonnon valintaa katselemalla "Rakenna naulapommi Masa Mainion kanssa" DVD:n.