Ollaan emännän kanssa ihmetelty, kun ei mistään kuulu melua nykyään. Monet kerrat olen postilaatikolla seissyt harava kädessä valmiina, mutta nuoriso suihkii äänettömästi ohi ties millä helvetin sähkölaudalla tai akkumopolla ja mitä niitä nyt on. Pärisevät mopedit on harvassa ja on niin hiljaista, että kohta ei koko saatanan haravalla ole muuta käyttöä, kuin ruohonpätkien raapiminen tuossa pihalla.

Ruohonleikkuunkin hoitaa meillä robotti nykyään ja sehän se vasta nyrppiikin. Niitä harvoja asioita, joista sain kiitosta vielä joskus, mutta nyt sekin on mennyttä. Vanha leikkuri ei toimi, mutta kyllä minä sen korjaisin. Ei siitä puutu kuin kaasuvaijeri, kaasutin, se työntökahva ja renkaat. Siili väänsi terää vähän, mutta toimii se, jos vetää takaperin. Aluksi se tuntui hyvältä idealta, että hommataan sellainen automaattinen pönttö tuohon pihalle nuohoamaan, mutta nyt lähinnä vituttaa, kun joutuu keksimään muuta tekemistä, haravoimaan sen jätöksiä ja tarkkailemaan, ettei leikkaa milliäkään naapurin puolelta.

Siivousta minulla ei ole koskaan ollut ikävä, mutta sitä on, kun emäntä vielä siivosi. Se oli silloin hiljaa ja keskittyi muuhun kuin minuun. Nyt se mäkättää minulle, että olen niin laiska samalla kun se saatanan härveli tuolla pihalla tekee minun työt ja se itse kulkee perse pystyssä ympäri taloa ja seuraa silmä kovana jotain perkeleen telamiinaa, joka hoitaa meillä imuroinnin nykyään.

Mikä siinä on, että joka saatanan härveli on nykyään sellainen, ettei minun tarvitse muka edes ajatella? Joku insinöörin retale miettinyt ja tehnyt kaiken minulle valmiiksi, ettei minun tarvitse miettiä tai tehdä mitään. Muistan senkin kerran, kun piti äänestää sähköllä. Emäntä oli kompastunut ison kaupan liukuportaissa ja ei päästy kansakoululle niin piti sitten jossain saatanan internetissä äänestää ja senhän tiesi jo kaukaa, että miten siinä käy. On siinäkin muuten portaat, kun ei tarvitse mitään tehdä, seistä töröttää vaan. Kirjoitin googleen ehdokkaan nimen ja naputin hiirellä sitä niin pitkään, että vaalivilppi jo pelotti. Kohta printteri mourusi samanlaisia ääniä kuin naapurin kusikissa hauleja väistellessä ja että muste on muka loppu. Emäntä mätki kainalosauvalla ja olin Karin luona yötä. Olikohan insinööri tätä asetelmaa miettinyt? Taisi olla demari.

Ja auta armias, kun yrität niinkin yksinkertaista asiaa kuin kaupassa maksaminen. Paikallisessa S-marketissa, siellä oli sellainen kuin itsepalvelukassa, ei jumalauta, ja kaiken lisäksi pakottavat hymyillen siinä vieressä, että rohkeasti vain ja ryhmäpaineen pakottamana siitä ei kykene kieltäytymäänkään. Ja niinhän siinä kävi, että se robotti väkisin vänkäsi s-etukorttia, johon totesin ääneen, että ei ole ja aloin sohottaa sillä pyssyllä kourassa olevia kolikoita. Siitähän se nimikyltillä varustettu raitapaita innostui ja kyseli, että voiko olla avuksi. Avuksi? Siis jumalauta, avuksi! Sen lisäksi, että minä teen sinun työt niin sinä tulet siihen vittu neuvomaan, että miten ne tehdään! Napsutin sitä pistoolia ensin klopin ohimolla ja sitten vielä epätoivoissani omalla ja ihmettelin ääneen, että mitä helvetin vapaaehtoisten avustusjärjestöä te täällä pyöritätte. Kun olen hoitanut nämä kassavelvoitteet, niin saanko mennä hyllyttämään säilykkeitä tai ajaa sillä vahaus-tsampoonilla muiden asiakasomistajien odottaessa malttamattomina vuoroaan? Tai vaikka... mitä täällä kaupassa nyt tehdään sen lisäksi, kuljetaan ja rapistellaan siellä maitokaapissa edestakaisin kuin japanilaisten kauhuelokuvien murhatut lapset.

Huoltoasemilla on tapahtunut sama ilmiö jo vuosikymmeniä sitten. Ennen siellä oli sellainen kuin "letkuapina". Se oli sellainen nuori poika, jolle sai maksua vastaan vittuilla armotta. Mitä enemmän tankkasi, sitä pidempään ripitys kesti ja kun mittari lakkasi raksuttamasta, heitettiin sivuikkunasta kourallinen kolikoita pihalle ja lyötiin kaasu pohjaan. Nykyään ei sitäkään työtä enää ole ja pitää tankata itse, mutta Teboililla ei sentään kukaan tule olan yli neuvomaan, saatana.

Sen kerran, kun satuin muistamaan emännän syntymäpäivän ja olisin tarvinnut rahojani lahjaa varten, muodostui esteeksi oman pankin palvelut, jotka olivat ilmeisesti saman insinöörin tekosia kuin aiemmin. Pyysin siinä tiskillä, että haluaisin ensin nähdä tiliotteeni ja saldoni, niin eiköhän tämä Irmeli ilmoita, että mene internettiin tarkistamaan ja että heillä on siihen joku puhelinsovellin. Olin, että enkä mene. Seuraavaksi pyysin, että saisinko nostaa tililtäni kultaisen kaulariipuksen hinnan verran, 149,90 euroa. Kallis riipus kuin mikä, mutta verirahat on maksettava, jos meinaa lauantaisaunaan päästä. Virkailija ilmoittaa täysin pokkana, että ei voi nostaa käteistä konttorista, vaan täytyisi mennä automaatille. Minun rahatkin jo antaneet jollekin robotille! Kyllä sieppasi niin julmetusti. Perkele, emännän sukkahousut päässäkö tänne pitää tulla rääkymään, että nyt se holvi auki, saatana, että saa edes omat rahansa! Viimeiset kolmekymmentä vuotta on homma toiminut suhteellisen vaivatta, mutta nyt riitti rahat vain Fazerin siniseen ja urheiluruudun päälle tumputin pimeässä autotallissa.

Emäntä niistä pankkitunnuksista ja muista tietää paremmin kuin minä ja siksi se ne jutut aina hoitaakin. Luin Tieteen Kuvalehdestä artikkelin, että olikohan se CIA vai FPI, en muista kumpi, Amerikan armeija joka tapauksessa, käyttää sellaisia robottilennokkeja kalastaakseen ikäihmisten pankkitunnuksia. Tai no, Kari sen jutun luki ja se taisi olla siinä jossain kommenttiosiossa se maininta, mutta varulta ollaan pidetty sälekaihtimet kiinni.

Kalastelusta tuli mieleen, kun käytiin vävypojan kanssa järvellä. Se täydestä vauhdista heitti perämoottorista kädet irti ja minä tietysti hyökkäsin sieltä keulasta, että älä nyt hyvä mies tuolla tavalla, ristiaallokko ja kaikki. Siinä kun se hädissään sitten yritti nostaa minua järvestä niin se selitti, että sillä on joku "taivasankkuri". Ei tarvitse soutaa tai mitään, naputtelee vaan puhelimeen jotakin koordinaatteja niin se vene ja moottori menee minne käskee. Jotenkin se perämoottori totteli sitä puhelinta ja vene pysyi paikallaan virtapaikoissakin. Ei se automaattihärveli kuitenkaan kaloja löytänyt, vaikka kuinka etsittiin, ihan paska kone. Ei me kyllä löydetty minun kumisaappaita, vyöpakkia tai housujakaan, mutta silti.

Torilla oli sellainen nuorison tapahtuma, missä oli kaiuttimet tolpissa ja jytke kävi kylän läpi. Ohi kävellessä ihmettelin, kun oli iso lava, mutta siellä ei ollut ketään. Kone teki musiikit ja jotkut niistä nuorista väänteli itseään oudosti. Näytti ihan samalta kuin takavuosina meidän tehtaalla, kun sinne tuli sellaiset isot, mekaaniset kädet laittamaan autoihin ovipaneeleja. Olihan ne tarkkoja ja nopeita, mutta niiden vuoksi minä, Kari ja Valto ryypättiin ojassa kaksi viikkoa ennen kuin löytyi löytyi uusia töitä, joita ihmiset pystyy tekemään.

Katselin telkkarista dokumentin, tai en minä tiedä oliko se dokumentti, kun en alusta katsonut, mutta siinä se Rambon näköinen julma mies rätki konekiväärillä niitä perkeleen robotteja. Ne olivat jostain tulevaisuudesta ja niillä oli samanlaiset kädet kuin meidän tehtaalla. Se oli mielestäni hyvä kuvaus siitä kuinka tässä tulee vielä käymään. Jotakin terminaattoreita ne olivat ja se dokumentti loppui siihen, kun ne saatanan robotit ihan odotetusti räjäytti ydinpommin ja se nainen kyrvähti kiinni siihen verkkoaitaan ja leikkikenttäkin meni samalla, tai siinä kohtaa minä nukahdin, mutta joka tapauksessa siten tämä vielä päättyy.

Saisi Suomessa olla joku puolue tai edes kansalaisjärjestö, jotka ovat huolissaan näistä saatanan härveleistä. Tulevat tänne ties mistä saatanan kehittyneistä maista ja vievät meidän työt! Eivät suostu opettelemaan meidän kieltä ja keskenään molottavat ykköstä ja nollaa. Jos olisin vähän nuorempi niin perustaisin järjestön ja laittaisin emännän ompelemaan näyttävän lipun, jonka kanssa voitaisiin marssia katuja kaikkien niiden kanssa, joita tympii yhtä paljon kuin itseä. Meitä on varmasti vaikka kuinka paljon, Kari ja Valto ainakin olisivat mukana. Rajat kiinni ja robotit vittuun Suomesta!